Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 22.11.2022 teams -kokouksena. Linjoilla oli 17 edustajiston varsinaista jäsentä ja 2 yleisvarajäsentä. Hallituksen kaikki 10 jäsentä osallistuivat myös kokoukseen.
OP Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pehkonen piti alkuun puheenvuoron OP ryhmän muutosmatkasta vuodesta 1997 yhteenliittymästä tähän päivään. Oli mielenkiintoista nähdä muutos konkreettisina lukuina. Vuosien aikana ryhmästä on tullut 100% osuuskuntapohjainen omistajuuden osalta. Keskusyhteisöstä on tullut ICT liiketoimintayritys. Omistaja-asiakkaita on jo 2,1 milj, pankkien lukumäärä tippunut 115 ja henkilöstön määrä noussut 8600:sta 13 000:een. Isommat hartiat kannattelevat paremmin kuten palvelutarjonta, tuloskyky, riskienhallinnan ja compliencen osalta. Onko osuustoiminnalla ristiriitaa alkuperäisen ja nykyisien toiminnan välillä? Jaakon mukaan Osuuskunnan tavoitteena on luoda omistajilleen uutta hyvää, jonka mukaan toiminta on tässä hetkessä ja markkinaehtoista.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömuutoksia käytännönsyistä syys- ja kevätkokousten välillä. Lisäksi aiheina olivat tulevan vuoden toimintasuunnitelma budjetteineen, sekä yhdistyksen strategia.
Toimintasuunnitelmassa tärkeinä painopisteinä on jäsenhankinta sekä ammattitaitoisten asiantuntevien luottamushenkilöiden toiminta kentällä. Jäsenpidon lisääminen on tärkeää, jotta voimme säilyttää hyvän asemamme työehtosopimusneuvotteluissa jatkossakin. Jatkuvalla tiedottamisella ja kouluttamisella pyrimme pitämään näkyvyyden jäsenistöön. Uudet alalle tulevat pyritään saamaan OPRY:n jäseniksi, jotta voidaan varmistaa OPRY:n edustajiston ja hallituksen jatkuvuus, sekä oppimisen mahdollistaminen näköalapaikoilla OPRY:ssä, Prossa sekä STTK:ssa sekä näkyä vahvana yhdistyksenä finanssisektorilla.
Työpaikkatoimintana klubien toimintaan liittyvät kyselyt, toimintaraha sekä vuoden klubin valinta, koulutusta, aluetoimijoiden yhteistyötä sekä jäsentilaisuuksia, vuosikellot työryhmille, työsuojeluvaltuutetuille ja klubeille sekä klubipäivien rakentamista. Ympärivuoden on muun muassa viestintää, tukea ja neuvontaa. Uusien jäsenten huomioiminen sekä monipuolinen tekeminen on erinomaista toimintasuunnitelmassa.
OP Private Länsi-Suomen Petri Koivisto kävi sijoituskatsauksen OPRY:n salkusta. Sijoitukset painottuvat osakkeisiin (33%), korkoihin (31%), kiinteään omaisuuteen (19%) sekä vaihtoehtoisiin sijoituksiin (17%). Riskejä hajautettu laajasti.
Strategiassa OPRY:llä onnistunut vaikuttaminen, oikeudenmukaiset työehdot sekä onnellinen työelämä. Arvoina avoimuus, rohkeus sekä yhteisöllisyys.
Palkkakeskusteluiden yhteenveto: korotuksen saaneita 58% keskusteluissa mukana olleista. Korotukset olleet 1,40 – 1,49% palkkasummasta. Erimielisiä keskusteluja OP Ryhmässä oli 9 kpl, jotka tulivat palkkatoimikuntaan. Tämä luku tarkoitti 0,1% koko henkilöstöstä.
Vuokratyövoiman käytöstä keskustelua, sen haasteellisuus ja pysyvyys sekä hyödyntäminen tehtävissä. Tulisi olla läpinäkyvyys vuokratyövoiman käytöstä, sen ketjutuksesta ja alihankintaketjuista. Myös tuleva ESG lainsäädäntö tuo paineita hankintaketjujen läpinäkyvyyteen. Työntekijöiden saatavuuteen tulisi olla työkaluja esimerkiksi koulutuspolkujen kautta.
Edustajiston teki kannanoton OP ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion palkankorotuksista nostamaan asiaan Keskisuomalaisessa 11.10.2022. Kannanotto on luettavissa tältä sivustolta ajankohtaista osiosta.
Edustajistoa ja edustamiamme jäseniä puhututtaa erityisesti käynnissä olevat isot fuusiot, työntekijöiden jaksaminen työmäärän lisääntyessä ja työuran pidentyessä, sekä tuleva palkkaratkaisu. Edustajisto antaa tukensa hallituksen työskentelylle kaikissa näissä asioissa.
Mukavaa loppusyksyä ja talven odotusta!
Terveisin
Kati Ulaska (pj) ja Elisa Janhunen (siht)