Takaisin uutisiin

Julkaistu: 22.06.2022

Hallituksen kokous 14.6.2022

Ajankohtaista  


Yhdistyksen hallitus kokoontui vielä yhteen ennen kesälomataukoa. Katseet on siirretty vahvasti jo syksyn sekä vuoden 2023 toiminnan suunnittelemiseen. Syyskuussa 11.–12.päivinä suurten yhdistyksien edustajat kokoontuvat Joensuuhun kahdeksi päiväksi kouluttautumaan ja lokakuussa puolestaan on vuorossa Pron Etelä-Suomen koulutusviikonloppu 22.-23.10.2022 Kirkkonummella Majvikissa. Kumpaankin tapahtumaan osallistuu osa hallituksen jäsenistä. Lisäksi alueelliseen koulutusviikonloppuun on mahdollista osallistua lauantaipäivään Teamsilla. Pron Etelä-Suomen alueelliseen koulutusviikonlopun tapahtumaan on tärkeä jäsenmaksupalautuksen kannalta. Yhdistyksen on vuosittain täytettävä Ammattiliitto Pron määrittelemät toiminnan kriteerit, jotta saamme rahaa toimintaamme varten. Kriteereistä yksi on osallistuminen Pron alueelliseen koulutusviikonloppuun. 

Talousasioissa esillä olivat eri klubien tilien käyttöoikeusmuutokset. Tiedoksi tuli myös Ammattiliitto Pron jäsenmaksupalautuksen maksatusajankohta kesäkuun lopussa, joka mahdollistaa sijoittamisen osan varoista sopiviin instrumentteihin. Hallituksella oli mietinnässä yhteisten pelisääntöjen tarkentaminen jäsentapahtumien, edustajiston sekä hallituksen matkojen peruuntumisen sekä korvauksien osalta. Linjauksena todettiin, että sairaslomatodistus toimitetaan sairauspoissaoloista, jolloin on mahdollista hakea korvauksia vakuutusyhtiöltä. Asian pohdintaa jatketaan, onko yhdistyksen talousohjesääntöä tarvetta tarkentaa peruuntumistilanteessa sekä mahdollisten kustannusten korvaamisesta yhdistyksellä päin tai omakustannushinnasta. Hallitus päätti käynnistää jäsenhankintakampanjan. Työryhmään nimettiin Riitta Suonpään, Jesse Kankanen sekä Katja Ahola. Tästä tulette kuulemaan lisää myöhemmin.  

OP Ryhmän ajankohtaisista asioista todettiin tiedoksi tuleva hallintoneuvoston kokous. Kokous pidetään Kuopiossa viikolla 34. Esillä oli myös OP ryhmän nykyisen kehitysjohtajan Juho Malmbergin eläkkeelle jääminen ja hänen tilalleen on valittu uusi OP ryhmän kehitysjohtaja.  

Edunvalvonta asioissa oli vahvasti esillä meneillään olevat palkkakeskustelut. Tulossa on vielä yksi OPRY-klinikka päivystys 29.6.2022 klo 15.00–17.00, jota varten palkkakeskusteluun liittyviä kysymyksiä voi laittaa ennakolta sähköpostilla Riitta Suonpäälle. Kesän tauon jälkeen OPRY klinikka tulee samaan jatkoa syksyllä. Päivystyspäivät sekä kellonajat ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa.  

OP Ryhmän palkkatoimikunta on kokoontunut 20.5. ja 30.5.2022. Lisäksi 23.5.2022 on järjestetty palkkatoimikunnan organisoima rahoitusalan palkkakeskustelukoulutus HR-vastaaville (HR-johtaja/päällikkö/TJ) ja henkilöstön edustajille. Lisäksi kutsuttuina olivat myös palkkatoimikunnan jäsenet. Työnantaja omatoimisesti linjannut, että 1.4.2022 alkaneet työsuhteet huomioidaan meneillään olevissa palkkakeskusteluissa. Tämä tullaan kirjaamaan seuraavan palkkatoimikunnan kokouksen pöytäkirjaan. Aiempaan verrattuna vuoden 2022 palkkakeskusteluissa isoimmat muutokset ovat lomakkeiden yhtenäistäminen sekä kolmen kerran säännön lomake toimittaminen palkkatoimikuntaan vain toimihenkilön pyynnöstä. Kaikissa tapauksissa lomake tulee kuitenkin dokumentoida henkilön tietoihin. Lisäksi selkeän kehityssuunnitelman sopiminen esimiehen kanssa ja sen auki kirjoittaminen lomakkeelle on ensi arvoisen tärkeää oman kehittymisen sekä seuraavien palkkakeskusteluiden osalta. Meille kaikille keskusteluja käyvinä työntekijöinä on tärkeää, että palkkakeskustelua käyvä esimies tuntee minun työtehtäväni. Jos kuitenkaan näin ei ole, voi keskustelussa olla mukana myös työtehtävät tunteva henkilö, kuten valmentaja. Palkkapotti on 1,35% syyskuun palkoista, mutta osassa yrityksiä potti voi olla myös isompi yrityksen lisäpanostuksen seurauksena.  

Kevään osalta luottamusmiesten Teams-koulutukset on saatu päätökseen. Viimeisimpinä koulutuksina pidettiin liukuvasta työajasta sekä palkkakeskusteluista. Liukuvan työajan koulutuksessa Annamari Österberg esitteli aiemmin keväällä tehtyä liukuvan työajan kyselyn tuloksia luottamusmiehille. Sen lisäksi linjoilla oli Jari Kaitosuo Ammattiliitto Prosta kertomassa yleisesti liukuvasta työajasta. Eija Laurila piti puolestaan ryhmän henkilöstönedustajana palkkakeskustelu koulutuksen, jossa annettiin eväitä luottamushenkilöille omiin jäsenkoulutuksiin.  

Palhan-sopimus on ollut taas vuosittaisen tarkastelun alla. Apuna on ollut Ammattiliitto Pron lakimies Jarmo Paanasen. Sopimuksen allekirjoituspäiväksi on sovittu 15.6.2022 ja tuttuun tapaan sopimuksen toimivuutta seurataan säännöllisesti vuosittain. 

Työpaikkatyöryhmä on ahkeroinut Pelasta kaveri jäsenyyskampanjan parissa. Kampanjan tarkoituksena ottaa yhteyttä jäseneen, jolla jostain syystä on jäsenmaksut jääneet maksamatta. Näin huolehtimalla saamme pidettyä jäsenyydet voimassa, eikä henkilöitä tulla erottomaan maksamattomien jäsenmaksujen takia.  

OPRYläiset Ammattiliitto Pron aluetoimijat kokoontuivat Teamsin välityksellä työpaikkatyöryhmän johdolla toukokuussa. Tavoitteena yhdistyksellä on saada syksyn 2022 valintojen aikana jokaiseen aluejohtokuntaan finanssialanedustaja.  

Muissa asioissa esillä oli syksyllä tuleva finanssisektorin yhteisen jäsentapahtuma. OPRYläisiä on mukavasti ilmoittautunut mukaan. Luvasssa mielenkiintoinen ja mukava yhteinen viikonloppu lokakuussa Helsingissä. Yhdistyksen hallitus kokoontuu seuraavan kerran elokuussa Levillä, jonka annista pääsette lukemaan myöhemmin yhteenvedon merkeissä. 

Takaisin uutisiin