
Kirjoittaja: Annamari Österberg
Ei estänyt junalakko meitä kokoontumasta, vaikka harmillisesti hallituspäivien ajalle se sattui. Teams-kokouksien vaihteluksi, olimme päättäneet pitää maaliskuun kokouksen läsnäolotilaisuutena Pasilassa ja olihan kyseessä juhlallinen hetki tilinpäätöksen allekirjoittamisen parissa. Osa hallituksen jäsenistä osallistui Teams-yhteydellä, koska tähdet eivät olleet onnellisessa asemassa paikalle saapumisen suhteen.
Päivien aikana edunvalvonta ja työpaikkatoiminta työryhmät kokoontuivat edistäen omilla asialistoilla olevia asioita. Edunvalvontatyöryhmän aika kului valmistellen tämän kevään henkilöstöjohdon ja -edustajien yhteisiä koulutuspäiviä, joista ensimmäisen päivän vietämme henkilöstönedustajien kesken. Akuutteja kentältä tulleita edunvalvonnallisia kysymyksiä myös käsiteltiin.
Työpaikkatyöryhmällä puolestaan valmisteli klubinvetäjien koulutusaamua, pohtivat miten klubitoimintaa sekä klubipäiviä voitaisiin kehittää. Työsuojeluvaltuutettujen käsikirja on otettu päivityksen alle ja pohdinnassa on työsuojeluvaltuutetuille kohdennettu aamukoulutus kevään 2023 aikana. Keskeisenä asiana työpaikkatoimintatyöryhmän työssä on OPRYn jäsenhankintakampanjan seuraaminen sekä sen raportoiminen hallitukselle. OPRYn omalla jäsenhankintakampanjalla huomioidaan yli 36-vuotiaat 20 € arvoisella S-ryhmän lahjakortilla, jotka eivät pääse nauttimaan Ammattiliitto Pron alle 36-vuotiaille suunnattua kampanjan hintaedusta. Lisäksi kaikki jäseniä hankkineet henkilöt voivat osallistua matkalahjakorttien arvontaa ilmoittamalla hankkimansa jäsenet Eija Laurilalle sähköpostiin eija.laurila (a)op.fi.
Rahoitusalan yhdistykset olivat helmikuussa jatkaneet yhteisten jäsentapahtumien järjestämistä ja 22.2.2023 oli vuorossa Kuopio. Iloksemme saimme kuulla tapahtuneessa olleen mukavasti jäseniä eri yhdistyksistä. OPRYstä mukana olivat Kaisa Junkkarinen-Kosonen, Eija Laurila ja Riitta Suonpää. Ammattiliitto Pron terveiset tapahtumaan toi Annu Tuominen. Seuraavana vuorossa on Seinäjoki, joka toteutetaan hybriditilaisuutena 12.4.2023.
Yhdistys osallistui 7.3.2023 Helsingissä, Pasilassa Haaga-Helian tiloissa opiskelijatilaisuuteen. Mukana tapahtumassa olivat Juha Hänninen, Eija Laurila sekä Riitta Suonpää. Opiskelijoita onnistuttiin poimimaan hyvin kuulolle ja osa palasi myöhemmin vielä tarkentavien kysymyksien kera. Kärkenä tilaisuudessa oli kertoa Ammattiliitto Pron opiskelijajäsenyydestä, OP Ryhmän Kiitorata trainee-ohjelmasta sekä muista työmahdollisuuksista.
Hallitus käsitteli vuoden 2022 toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen, jotka seuraavaksi lähtevät OPRYn kevät edustajiston hyväksyttäväksi. Kävimme myös keskustelua rahoitusalan neuvotteluiden lopputuloksesta ja kuinka siihen päädyttiin. OP Ryhmän palkkatoimikunta on jo ehtinyt käsitellä kertaerään liittyviä haasteita ja niistä on koottu Intraan UKK-palsta, jota varten edunvalvontatyöryhmä on toimittanut eteen tulleita kysymyksiä.
Kokouspäivien välissä hallitus heittäytyi kokeilemaan muotilaji padelia ja kilpailuhenkisyyttä kentältä ei puuttunut.
Seuraavan kerran hallitus kokoustaa huhtikuussa Teamsin välityksellä!