Vuoden 2022 osalta hallitus kokoontui marraskuussa läsnäolokokoukseen Pasilaan. Seuraavana päivänä aherrus jatkui OPRYn syysedustajiston parissa.
Pia Husu piti tilannekatsauksen, miten Pron aluejohtokuntien ja STTKn aluetoimijoiden valinnat ovat edenneet kaudelle 2023–2024. Osalla alueista valinnat ovat vielä kesken. Aiheesta tulee lisätietoja, kun lopulliset valinnat on tehty. Kävimme myös keskustelua eri alueiden tavoista ja kuinka haastavaa valtakunnallisen yhdistyksen on koordinoida omaa toimintaansa, koska tietoa ei ole saatavilla yhdestä paikasta ja jokaisella alueella on oma tapansa kokoontumisen osalta esim. osassa alueita sallitaan Teams-kokoukset tai hybridimalli, kun taas toisaalla puolestaan ainoastaan läsnäololla pääsee vaikuttamaan. Yhdistyksellä on selkeä näkemys, että eri alueiden valinnoissa olisi oltava yhtäläiset mahdollisuudet osallistua etänä sekä läsnä valintatilaisuuksiin.
OPRYn hallituksen sisäiset työryhmät ovat valmistelleet loppuvuoden ja ensi vuoden tekemisiä. Edunvalvonta työryhmä on järjestänyt luottamusmiehille koulutusta 7.11.2022 aiheena työyhteisön kehityssuunnitelman tekeminen sekä 14.11.2022 ilta- ja viikonlopputyöstä, jossa kouluttajana oli työnantajan lakimies Karri Airas. Lisäksi vuoden viimeisessä koulutuksessa 8.12.2022 käydään lävitse palkkakeskustelukyselyn yhteenvetoa Ammattiliitto Pron sopimusalavastaava Jarmo Paananen toimesta. Annamari Österberg avaa puolestaan työantajan tekemää kyselyä sekä palkkatoimikunnan yhteenvetoa menneestä kierroksesta. Luottamusmiehet pääsevät kuuntelemaan kaikkien koulutuksien tallenteet Teamsin puolelta.
Työpaikkatoiminta on päässyt vauhtiin alkuvuoden klubipäivien rakentamisen osalta. Niitä pääsemme viettämään 28.-29.1.2023 joko livenä Majvikissa Kirkkonummella tai Teams-linjojen välityksellä. Viestintä työryhmällä on työn alla vuoden 2022 joulukalenterin, jonka luukut alkavat aueta marraskuun viimeisestä päivästä lähtien. Muistutuksena kaikille edunvalvontatyöryhmä organisoima ja ylläpitämä OPRY klinikan päivystys jatkuu tänä vuonna 14.12.2022 saakka. Klinikka auttaa jäseniä edunvalvonnallisten kysymyksien ratkomisessa. Toiminta jatkuu joulutauon jälkeen taas 18.1.2023.
Eija Laurila kertoi hallitukselle yleiskatsausta OP Ryhmän ajankohtaisiin asioihin. Yhdistyksen näkemyksen mukaan työnantaja on kiristänyt otettaan. Tällä hetkellä kiinnitetään yhä enemmän huomiota kuluihin. Tämä näkyy myös, kuinka jatkossa kohdellaan tulospalkkioiden osalta perhevapailla tai pitkästä sairaslomasta poissaolevia henkilöitä. Jos olet poissa enemmän kuin 30 päivää ja vaikka olisit saavuttanut koko kauden tavoitteesi, suhteutetaan maksettu palkkio poissaolosi määrään. OP Ryhmässä työnantaja on edelleen vähentänyt työtilojen ja työpisteiden määrää, josta on muodostunut merkittäviä säästöjä. Keskusyhteisökonsernissa muutosneuvotteluiden määrä on rajusti kasvanut. Yhdistyksen näkemyksen mukaan vuokratyövoiman vieminen eteenpäin on tällä hetkellä työnantajan keskiössä OP Ryhmässä.
Yhdistyksen järjestämä jäsenhankintakilpailu päättyi 31.10.2022. Kilpailu aikana eniten jäseniä hankki Tiina Loisa, joka saa työstään palkkioksi 300 € matkalahjakortin. Lisäksi Virpi Anttila voitti jäsenhankkijoiden kesken arvotun 300 € arvoisen matkalahjakortti. Jokainen kilpailu aikana liittynyt jäsen saa 20 € arvoisen K-Ryhmän lahjakortin. Lahjakortit toimitetaan jälkikäteen uusille jäsenille.
Lämpimät onnittelut Tiinalle ja Virpille sekä tervetuloa mukaan kaikki uudet OPRYn jäsenet!