Kirjoittaja: Annamari Österberg
Rahoitusalalla on päätetty järjestää yhteisiä tapahtumia eri puolella Suomen ja ensimmäinen tapahtuma pidettiin Oulussa 24.1.2023. Iltaan oli mahdollista osallistua Oulun alueella työskentelevät finanssialan jäsenet. Päällimmäisenä aiheena illassa oli meneillään olevat työehtosopimusneuvottelut, joista kertoivat Riitta Suonpää OPRYstä sekä Joanna Koskinen Noususta. Kumpikin heistä osallistuu rahoitusalan neuvotteluihin. Lisäksi jäsenet saivat kuulla Ammattiliitto Pron eduista Erkki Rantavuoren kertomana. Jatkoa luvassa Kuopion suunnalla 22.2.2023.
Vuosikellon mukaisesti hallitus aloitti vuoden 2022 toimintakertomuksen valmistelun. Lisäksi katsottiin lävitse vuoden 2022 alustava tuloslaskelma sekä tase. Maaliskuun kokouksessa päästään käsittelemään kummankin osalta lopulliset versiot. Hallituksen kokouksessa käsiteltiin lisäksi OP:n yt-ryhmän terveiset 6.2.2023 sekä viimeisimmän rahoitusalan neuvottelukunnassa käsitellyt asiat. Työpaikkatyöryhmä kertoi myös, että vuoden 2023 toimintarahat on maksettu klubien tileille ja näin ollen klubit pääsevät pyörittämään toimintaansa täysillä eteenpäin.
Muutokset OPRYn edustajistossa saivat jatkoa, kun Varsinais-Suomen vaalialueelta varajäsen Kirsi Rantanen OP Länsi-Suomesta oli ilmoittanut erostaan. Hänen tilalleen Varsinais-Suomen vaalialue esitti Anu Tiilikkaa Turun Seudun Osuuspankista. Hallitus hyväksyi vaalitoimikunnan esityksen mukaisesti. Lämpimät onnittelut Anulle ja tervetuloa mukaan toimintaan! Tämän lisäksi koko edustajiston kaudelle valitusta vaalitoimikunnasta oli toimikunnan jäsen Tuija Björkqvist myös ilmoittanut erostaan ja näin ollen hallitus esittää OPRYn kevätedustajistolle, että vaalitoimikuntaa täydennetään.
Eija Laurila muistutti hallitusta tulevista OP Ryhmän henkilöstörahaston vaaleista, johon toivotaan ehdokkaita myös OPRYn riveistä. Asiasta tullaan informoimaan myöhemmin Intrassa koko OP Ryhmän henkilöstöä.
Luottamusmiesten koulutusaamut Teamsin välityksellä ovat saaneet jatkoa ja 15.2.2023 Pasi Aalto sekä Annukka Glasin kouluttivat luottamusmiehiä vaativuusluokista sekä OP:n esimerkkitoimenkuvista. Koulutukseen osallistujilta tuli paljon kysymyksiä. aiheeseen liittyen sekä toive, että työnantaja lisäisi avoimuutta työtehtävien arvioinnin suhteen. Työnantajan edustajat lupasivat ottaa toiveen huomioon.
Hallitus sai työpaikkatoimintatyöryhmältä selvityksen 28.-29.1.2023 pidetyistä klubipäivistä. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa hybridimallilla. Mukavasti osallistujia oli päässyt matkustamaan paikan päälle Majvikkiin Kirkkonummelle ja osa puolestaan pääsi linjoja pitkin mukaan tunnelmaan. Klubipäivien palautteista nousi esille riittämätön materiaali jäsenhankinnan tueksi, jonka puheenjohtaja Riitta Suonpää lupasi välittää eteenpäin Ammattiliitto Prohon päin.
Iloksemme saimme kuulla, että hallituksen jäsen Eija Laurila on valittu STTK:n Lahden paikallistoimikunnan jäseneksi 13.2.2023 lähtien. Lämpimät onnittelut Eijalle valinnasta!
Seuraavan kerran hallitus kokoontuu yhteen 21.-22.3.2023 Pasilassa, Helsingissä.