
Syyskuisena torstaipäivänä OPRYn hallitus kokoontui Teamsillä ajankohtaisten asioiden äärelle. Talousasioissa kävimme läpi yhdistyksen tilejä, sijoitusten tilannekatsausta sekä tuloslaskelmaa 1.1.-30.6.2022 ja tasetta 30.6.2022. OPRY-klubien kentässä on tapahtunut myös muutoksia, kun uusi klubi OPRY-klubi 188 Kuhmo perustettiin. Tervetuloa mukaan toimintaan Kuhmo!
OP Ryhmän ajankohtaisista asioista kävimme keskustelua arvokeskusteluista, yleisimmistä syistä OP Ryhmästä lähtemiselle sekä henkilöstön jakautumisesta ryhmässä toimiperheittäin. OPRYn edustajiston syyskokous järjestetään marraskuussa ja tähän kokoukseen hallitus kävi läpi edustajiston kokoonpanoon tulleita muutoksia kuin myös vahvisti sääntömuutosesityksen edustajistolle. Ammattiliitto Pro ottaa kantaa myös yhdistysten sääntöihin ja muutosasia on jo hyväksytetty Pron hallinnossa, joten käsittelyä yhdistyksessä voidaan näin ollen jatkaa.
Hallituksen sisäisten työryhmien osalta kävimme läpi tulevia syksyn koulutuksia ja tilaisuuksia. Läsnäolotilaisuuksia syksyllä on 1.-2.10. järjestettävät työsuojeluvaltuutettujen ja luottamusmiesten ajankohtaispäivät sekä rahoitusalan yhteinen jäsentapahtuma 29.-30.10. Näiden lisäksi luottamusmiehille järjestetään vielä useampi Teams-aamukoulutus eri teemoilla loppuvuoden aikana. Palkkakeskustelut OP Ryhmässä on käyty ja palkkaneuvottelut rahoitusalalla käynnissä. Palkkakeskustelun kyselyyn on tärkeää jokaisen jäsenen vastata. Kyselyyn antaa risut ja ruusut sekä mahdolliset kehitysehdotukset palkkakeskustelujärjestelmälle. Vain tällä voidaan palkkakeskusteluja parantaa.
ProViikot ovat parhaillaan käynnissä. Erilaisia jäsenhankinnallisia tapahtumia ja etuja on paljon tarjolla. Pron lisäksi OPRY on jatkanut omaa jäsenhankintakampanjaansa lokakuun loppuun saakka. Jokainen uusi jäsen saa OPRYltä 20 euron K-ryhmän lahjakortin ja kaikki jäsenhankkijat ovat mukana 300 euron matkalahjakortin arvonnassa. Selkeästi eniten jäseniä hankkinut saa myös erikseen oman 300 euron matkalahjakortin. Eniten jäseniä hankkinut saa myös oman 300 euron arvoisen matkalahjakortin. Nyt kannattaa suositella OP:ssa työskentelevälle kollegalle liiton jäsenyyttä.
Tänä syksynä valitaan Pron ja STTK:n aluetoimijat. Rahoitusalan yhdistykset ovat käynnistäneet yhteistyön asian tiimoilta. Nyt on mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuksensa toimintaan mukaan! Rahoitusalan yhdistysten aluetoimijoiden yhteistyötilaisuus tullaan järjestämään vielä tämän vuoden puolella. Tämä on jatkumoa jo tänä vuonna käynnistetyille yhteistyötapaamisille. Työpaikkatoimintaan liittyen tärkeimpänä on klubien vuoden vaihteen toimenpiteet ja Klubipäivät 28.-29.1.2023.