Takaisin uutisiin

Julkaistu: 15.09.2023

Kesäkuun ja elokuun hallituksen kokouksien yhteenveto

Ajankohtaista  


Kesäkuussa hallitus kokousti Teams-välityksellä ja esityslistalla oli paljon juoksevien asioiden toteamista sekä hyväksymistä. Iloksemme Tampereen OPRY-klubi oli lähestynyt tukihakemuksella hallitusta. Heillä on tarkoitus järjestää klubin nykyisille sekä uusille jäsenille risteily teemalla jäsenhankinta- ja pito. Hyväksyimme heidän hakemuksensa. Klubi käyttää yhdistyksen myöntämää toiminta-avusta tapahtuman järjestämiseen, mutta puuttuvien kulujen osalta autamme heitä, jotta tapahtuma on mahdollista järjestää. OP Ryhmän yleiskatsauksessa tutut asiat laatuloikkaan liittyen olivat hallituksessa esillä. Työryhmät olivat saaneet työnsä hyvällä mallille kevään osalta ja kesäkuun hallituksen kokouksen yhteydessä laitettiin alkuvuosi pakettiin. Sen jälkeen jokaisen oli helppo suunnata katseet kesälaitumia kohden.

Kesän lomien jälkeen toimintaa on yhdistyksen osalta käynnistetty. Hallitus kokoontui Tampereella heti OP Ryhmän kesäpäivien jälkeen suunnittelemaan vuoden 2024 toimintaa. Hallituksen työryhmillä on selvät sävelet loppuvuoden 2023 osalta vain toteuttamista varten valmiina.

Syksyn osalta on ilo kertoa, että rahoitusalan yhteiset jäsenillat saavat jatkoa. Ensimmäisenä vuorossa on Tampere 26.9.2023, sitä seuraa Turku 17.10.2023 ja kierros päättyy Jyväskylään 9.11.2023. Alueelliset kutsut toimitaan aina kyseisen alueen jäsenille. Toivottavasti näemme tapahtumissa sankoin joukoin.

Tänä vuonna jäsenhankinta on ollut yhdistyksen osalta loistavaa ja siitä lämmin kiitos kaikille jäsenhankkijoille. Olemme saaneet upeasti kaikenikäisiä uusia jäseniä ja toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi yhdistykseemme. Voimassa on vielä 15.10.2023 saakka yhdistyksen tervetuliaislahja 20 € arvoinen lahjakortti yli 36-vuotiaalle uudelle jäsenelle. Alle 36-vuotiaat nauttivat edullisesta 8,25 €/kk jäsenmaksusta, joten heille lahjakorttia ei lähetetä.

Syyskuussa koittavaa yhteistä jäsentapahtumaa on valmisteltu isolla joukolla teitä kaikkia osallistujia varten. Todella ihanaa, että moni on tulossa pitkienkin matkojen päästä meitä tapaamaan.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu Teamsin välityksellä 19.9.2023.

Kuvan ottanut Annamari Österberg

Kirjoittajat Annamari Österberg ja Pia Husu

Takaisin uutisiin