
Ennen varsinaisen kokouksen alkua saimme vieraaksemme Harri Nummelan OP Ryhmästä katsauksella ajankohtaiset asiat vähittäispankkitoiminnassa. Yhdistyksen edustajiston ja hallituksen jäsenet saivat mielenkiintoisen kattauksen mm. OP:n merkityksestä koko Suomen talouskuvassa, sääntelyn tuomista haasteista toimialalla sekä kuluvan vuoden kehittämiskohteista.
Tämän jälkeen edustajiston puheenjohtaja Kati Ulaska avasi varsinaisen kevätkokouksen. Edustajistosta läsnä kokouksessa oli 18 varsinaista, 2 varajäsentä sekä 12 hallituksen jäsentä.
Kokouksessa edustajisto hyväksyi vuoden 2020 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen hallituksen esitysten pohjalta. Edustajisto myönsi myös vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Hallituksen jäsen Jesse Kankanen esitteli yhdistyksen sijoitusten tilanteen.
Edustajistolle oli tehty ennakolta kysely vuoden 2022 toimintasuunnitelmaa silmällä pitäen. Edustajiston varapuheenjohtaja Emilia Attias alusti lähetekeskustelun vuoden 2022 toiminnasta saatujen vastausten läpikäynnillä. Kyselyn tuloksien perusteella käytiin tarkempaa keskustelua, jotta hallitus saisi riittävästi eväitä tulevan vuoden toiminnan suunnittelua varten. Mm. palkkakeskustelut, työaika ja henkilöstön voimavarojen käyttö nousivat esille. Keskustelussa huomattiin myös, että on syytä nostaa esille jo aiemmin käsiteltyjä aiheita uudelleen, esim. liukuvan työajan osalta.
Hallitus oli tehnyt esityksen hallituksen sisäisten tehtävien korvauksiin liittyen, jotta hallitus pystyy autonomisesti sopimaan palkkionjaon eri tehtävien suorittajien kesken. Tämä tuo tarvittavaa joustavuutta myös tulevaisuudessa tehtävien muuttumisen myötä.
Edustajiston puolesta Aurinkoista kesää!
Kati Ulaska ja Emilia Attias