Takaisin uutisiin

Julkaistu: 04.08.2021

OPRYn hallituksen kokous 11.6.2021

Ajankohtaista  


OPRYn hallitus kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseen Tampereelle. Ensimmäisen kerran pääsimme tapaamaan viime vuonna valitun hallituksen kanssa kasvokkain. Tunnelma oli iloinen sekä innokas. 

Hallitus käsitteli vuoden 2020 toimitetut toimintaraportit liitolle. Perinteisesti kokouksessa oli yhtenä aiheena yleiskatsaus OP Ryhmän ajankohtaisiin asioihin, joista esille nousivat fuusio tilanne OP Ryhmässä sekä keskusyhteisökonsernin muutokset.  Edustajiston 18.5.2021 pidetystä kevätkokouksen päätöksistä seurasi vaikutuksia. Edustajiston tullaan kutsumaan ylimääräisen edustajiston kokoukseen 14.9.2021.  

OPRYn hallituksen sisäisistä työryhmistä edunvalvontatyöryhmä on tuottanut jäsentiedotteita meitä kaikkia auttamaan ja opastamaan. Lisäksi luottamusmiehille on kesäkuun alussa lähtenyt luottamusmiestiedote. Hallitus käsitteli vuoden 2021 palkkakeskustelun kyselyn tuloksia sekä palkkatilastoja. Edunvalvontatyöryhmä on tehnyt suunnitelmaa syksyllä toteuttavista luottamusmieskoulutuksista, joista lähetetään kohderyhmälle myöhemmin kutsut.  Työpaikkatoiminta työryhmä on hoitanut jäsenpitoprojektia sekä valmistellut tulevaa jäsenhankintaprojektia. Suunnitelmissa on myös työsuojeluvaltuutetuille oma Teams-koulutus.  

Hallitus hyväksyi toukokuussa liittyneet jäsenet sekä myönsi eron sitä hakeneille jäsenille. Hallituksen kokouksessa käytiin lävitse rahoitusalanneuvottelukunnassa käsitelty rahoitusalan ajankohtaismateriaali. Tutusti myös Pron hallituksen yhteenvedot olivat esillä. Syksyllä lomien jälkeen hallitus kokoontuu elokuussa jälleen Teamsin välityksellä. 

Takaisin uutisiin