Takaisin uutisiin

Julkaistu: 26.02.2021

OPRYn hallituksen kokous 18.-19.2.2021

Ajankohtaista   OPRY  



Hallitus kokoontui kaksipäiväiseen Teams-kokoukseen, jonka aikana hallituksen jäseniä perehdytettiin tehtäviinsä. Mukana kokouspäivissämme oli OPRYn edustajiston puheenjohtaja Kati Ulaska. Ensimmäisenä kokouspäivänä järjestöjen kehittämistyötä pitkään tehnyt Kari Loimu avasi silmiämme yhdistyksen hallituksen vastuista sekä velvollisuuksista. Pääsimme pohtimaan tarkemmin pienryhmissä Karin antamien esimerkkien kautta, miten OPRYn hallitus toimisi eri tilanteissa yhdistyslain sekä yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. 
Toisena kokouspäivänä Ammattiliitto Pron edunvalvonta johtaja Antti Hakala kävi kertomassa Ammattiliitto Pron toiminnasta ja yhteistyöstä OPRYn kanssa.

Alkuvuoden aikana hallituksen jäsenet ovat koonneet yhteen vuoden 2020 toimintakertomusta, jota käsiteltiin ensimmäisen kerran nyt hallituksen kokouksessa. Toimintakertomus vaatii vielä jatkotyöstämistä, josta jaettiin eri hallituksen jäsenille vastuualueet. Seuraavan kerran toimintakertomusta käsitellään hallituksen kokouksessa maaliskuussa, jonka jälkeen se jatkaa matkaa OPRYn edustajiston kevätkokoukseen.

Hallitus kävi edunvalvonnallisesta näkökulmasta tilannekatsausta OP Ryhmän osalta, joista esille nousivat juuri alkanut palkkakeskustelukierros, fuusiopankkien luottamusmiesten auttaminen sekä pidetyt koulutukset luottamusmiehille. Luottamusmiehille on tarjottu oman työn tueksi tammi- ja helmikuussa Teams-koulutuksia. Koulutukset ovat olleet suosittuja, joten jatkoa on luvassa maaliskuussa.

Hallitus myönsi klubeille toimintarahaa vuodelle 2021. Edellytyksenä toimintarahan saamiseksi on edellisen vuoden toimintakyselyyn vastaaminen sekä osallistuminen yhdistyksen järjestämään klubikoulutukseen. Tänä vuonna klubikoulutus pidettiin ensimmäistä kertaa virtuaalisessa muodossa. Klubipäivillä palkittiin vuoden klubi 2020, joka tällä kertaa oli OP Keski-Suomi. Palautteiden perusteella virtuaalisesti järjestetty koulutus oli toimiva ratkaisu tähän tilanteeseen.

Jokaisessa kokouksessa hallitus hyväksyy yhdistykseen uudet jäsenet sekä myöntää eron sitä hakeneille jäsenille. Kokouksessa käsitellään myös Ammattiliitto Pron puolelta tulleet tiedotteet sekä ajankohtaiset asiat. Seuraavan kerran hallitus kokoustaa 26.3.2021.

Iloista talviviikon jatkoa!

Takaisin uutisiin