Takaisin uutisiin

Julkaistu: 26.11.2021

OPRYn hallituksen kokous 22.11.2021

Ajankohtaista  


Päätettiin tarkistaa OPRY-klubien tilien käyttöoikeudet nykyisen digisopimuksen mukaiseksi ja päätettiin valita yhdistyksen verkkopalvelun pääkäyttäjäksi puheenjohtaja Riitta Suonpään lisäksi varapuheenjohtaja Annamari Österberg. Hallitus päätti joululahjamuistamisten kohteesta, josta kuulemme myöhemmin joulukuussa lisää.

OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry on muistanut vuosittain opintoja suorittaneita jäseniä. Tällä kertaa hallitus päätti myöntää 200 euron stipendit Anne Mustoselle ja Pia Husulle. Anne Mustonen on suorittanut Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tulevaisuuden liiketoiminnan johtaminen koulutusohjelmassa. Anne tulee mukaan kouluttamaan myös yhdistyksen aktiiveja vuonna 2022. Pia Husu on toiminut vuosia aktiivisena yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja suorittanut nyt myös työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot Itä-Suomen avoimessa yliopistossa.

Ensimmäinen läsnäolokoulutus Klubipäivät 2022 on taas tulossa. On upeaa järjestää taas pitkästä aikaa läsnäolotilaisuutta ja päästä näkemään aktiivien kanssa kasvotusten. Klubipäiviä vietetään 29.-30.1.2022 Helsingissä ja tilaisuuteen on kutsuttuina yrityksen klubivastaavat ja luottamusmiehet. Kutsu aktiiveille lähetetään erikseen. Toivottavasti saamme ison porukan kasaan myös tuleville Klubipäiville.

Hallituksen kokouspäivässä kuultiin OP Ryhmän ajankohtaiskatsaus varapuheenjohtaja Eija Laurilalta sekä keskusteltiin yhdessä henkilöstöjohdon ja henkilöstön edustajien yhteisestä tilaisuudesta mitä OP Ryhmässä vietettiin 16.11. Työnantajanedustajien kanssa järjestetty yhteinen tilaisuus on jo perinne ja niitä vietetään säännöllisesti. Hyvästä työnantajayhteistyöstä kertoo myös työantajan edustajien läsnäolo ja asiantuntijaroolin hyödyntäminen monissa OPRYn tilaisuuksissa. Otamme mielellämme aina työnantajan edustajat mukaan tilaisuuksiimme ja käymme aktiivista keskustelua yhteisistä asioista.
 

Takaisin uutisiin