Lokakuun hallituksen kokouksessa kävimme läpi esitykset syysedustajistolle. Hallitus on kesän jälkeen valmistellut edustajiston tulevia päätöksiä varten yhdistyksen strategiaa, vuoden 2022 toimintasuunnitelmaa sekä rullaavaa kehityssuunnitelmaa ja talousarvioita. Työryhmät ovat tehneet omat vuosikellonsa ensi vuodelle, joka helpottaa töiden suunnitelmallista eteenpäin viemistä. Edustajistolle tulee myös päätettäväksi edustajiston yleisvarajäsen eropyyntö sekä edustajiston täydentäminen.
Edunvalvonta työryhmä toi hallituksen käsittelyyn tilannekatsauksen Silta Oy:n palkanmaksuhaasteista, OP Ryhmässä julkaistut hybridityön periaatteet sekä tiedoksi edellisten tapaamisten muistiot.
Työpaikkatoimintatyöryhmä on valmistellut työpaikkatoiminnan kustannuksien korvausten periaatteet vuodelle 2022. Hallitus esittää edustajistolle, että vuonna 2021 maksetun toimintarahan jäännös ei tällä kertaa vaikuttaisi alentavasti vuoden 2022 toimintarahan maksatukseen. Aiemmin periaatteena on ollut, että klubin tilillä 31.12. oleva rahamäärä vähentää vastaavalla summalla seuraavan vuoden toimintarahaa. Lisäksi työpaikkatoimintatyöryhmästä Pia Husu sekä Ida-Maria Pajari pitivät OPRYlaisille Ammattiliitto Pron ja STTK:n aluetoiminnassa oleville henkilöille Teamsin välityksellä vertaistapahtuman. Aiemmin tällaista tapaamista ei ole järjestetty.
Viestinnän osalta hallituksen käsittelyssä oli eri tiedotuskanavien vastuunjaon kirkastaminen sekä selkeyttäminen. Vuodelle 2022 on rakennettu some-suunnitelmaa, jota hallitus pääsi kommentoimaan. Yhdistys lähettää vuosittain sähköpostitiedotteita eri jakeluilla, viestintätyöparia on kiinnostanut, kuinka ahkerasti tiedotteita luetaan. Viiden kuukauden seurannan perusteella selvisivät seuraavat asiat. Sähköpostiosoitteet toimivat eli viestit menevät läpi saajille, avausprosentti on 25% tuntumassa (tähän lukuun ei kirjaudu esikatselun avulla luetut viestit) ja viestien lähetys päivällä tai kellonajalla ei ole vaikutusta avausprosenttiin. Toivomme teidän kaikkien jatkossakin pitävän yhteystiedot ajan tasalla, jotta viestimme tavoittavat teidät.
Ammattiliitto Pron puolelta käsittelyssä olivat Pron syyskuun hallituksen kokouksen yhteenveto jäsenille, rahoitusalan neuvottelukunnan terveiset 14.10.2021 pidetystä kokouksesta sekä Ammattiliitto Pron varsinaisen syyskokouksen ennakkoilmoitus 26.-27.11.2021.
Seuraavan kerran hallitus kokoontuu Teamsilla 22.11.2021 ja seuraavana päivänä 23.11.2021 on edustajiston syyskokous niin ikään Teamsilla.