Takaisin uutisiin

Julkaistu: 04.11.2022

OPRYn hallituksen kokous 25.10.2022

Ajankohtaista  


Kokouspäivän alkuun olivat OP Ryhmän työantajan edustajat Elina Reini ja Mikko Ruokoniemi keskustelemassa vuokratyövoiman käytöstä OP Ryhmässä. Kävimme keskustelua vuokratyövoiman tarpeista ja sen käytön periaatteista. Yhteistyö asian tiimoilta jatkuu. 

OPRY Henkilöstöyhdistys ry:n korkein päättävä elin edustajisto kokoontuu syyskokoukseensa marraskuun lopulla ja näin ollen hallituksen kokous piti tällä kertaa sisällään paljon edustajiston kokoukseen valmisteltuja ja hyväksyttäviä dokumentteja. Edustajiston puheenjohtaja Kati Ulaska ja varapuheenjohtaja Emilia Attias olivat paikalla kokouksessa ja toivat myös omat näkemyksensä asioihin.  

Prossa ja STTK:ssa tehdään juuri aluevalintoja. Mahdollisuuksia lähteä vaikuttamaan, verkostoitumaan ja kasvattamaan tietoisuutta on nyt käsillä. Pron aluejohtokunnat valitaan marraskuun loppuun mennessä ja STTK:n alue- ja paikallistoimikuntien Prolaiset ehdokkaat esitetään Pron hallitukselle marraskuun 9 päivään mennessä. Kävimme kokouksessa läpi hallituksen jäsenen Pia Husun koordinoimaa kokonaisuutta aluevalinnoista. Käsittelimme myös yhdistyksen edustettavuutta valintakokouksessa ja jaoimmekin osalle hallituksen jäsenistä edustustehtäviä kokouksiin, jossa olisivat käyttämässä yhdistyksen ääntä. Katsomme myös myöhemmin tämän vuoden kokouksessa, miten hyvin ehdokkaamme ovat onnistuneet läpimenoissa.  

Loppuvuodelle on tulossa vielä useampi koulutus luottamusmiehille. Marraskuussa työyhteisön kehittämissuunnitelmasta sekä ilta- ja viikonlopputyöstä. Joulukuussa palkkakeskustelupalaute ja näiden välissä järjestää yhdistys myös kohdennettua koulutusta ja tukea fuusiopankeille. 

Takaisin uutisiin