
Tiivis hallituspäivä työskenneltiin Teamsin äärellä. Rahoitusalan yhteisiä jäsentapahtumia on pidetty Tampereella ja Turussa ja niissä mukana olleet kertoivat illan kokemuksista ja saamistaan palautteista. OPRY oli pitänyt jälleen klubittomille jäsenille aamutilaisuuden, jotta ajankohtaisten asioiden äärelle pääsisivät kaikki jäsenet riippumatta työpaikan koosta tai klubitoiminnasta. Osallistujille lähetettiin tilaisuuden jälleen ärräkupongit kiitokseksi.
Iso osa kokouspäivästä käytettiin vuoden 2024 toimintaan sekä edustajiston syyskokouksen materiaaleihin ja järjestelyihin. Toimintasuunnitelma esitellään edustajistolle syyskokouksessa kuin myös talousarvio ja talousohjesääntö. Viimeisiä viilauksia tehtiin vielä materiaaleihin ja käytiin keskustelua talousarvion kokonaisuudesta ja perusteista. Huomioitiin edustajistolle päätettäväksi menevät asiat. Hallitus ei kuitenkaan tee päätöksiä vaan edustajisto, joten kokonaisvaltainen pohjatyö ja valmistelua on tärkeää. OPRYn valintojen osalta kevät 2024 on aktiivista aikaa ja sitä silmällä pitäen on valmistelut pitänyt aloittaa jo hyvissä ajoin. Vaalityöryhmä, jossa mukana on ollut jäseniä, sekä hallituksesta että edustajistosta on työskennellyt ja koostanut esitykset edustajistolle.
Sisäisten työryhmien osalta edunvalvontatyöryhmä on lähettänyt kolme jäsentiedotetta lokakuun aikana, jotka ovat koskeneet luottamusmiesvaaleja, paikallisia työelämän tulevaisuus -iltoja sekä kohtuus kaikessa mielenilmausta. Työpaikkatoiminta on lähettänyt tiedotteen klubivastaaville ja luottamusmiehille tärkeistä huomioista klubitoimintaan liittyen. Ennakkotietona klubipäivät 2024 järjestetään 3.– 4.2.2024 Majvikin kokous- ja kongressihotellissa Kirkkonummella. Laitathan viikonlopun jo kalenteriisi. Klubipäivät on tarkoitus järjestää hybridi-tilaisuutena. Toivomme runsasta osallistumista paikan päällä, mutta osallistuminen mahdollistetaan myös etänä. Tuttuun tapaan ilmoittautuminen klubipäiville ja toimintakysely klubin kuluneesta ja tulevan vuoden suunnitelmista tulee täyteltäväksi loppuvuodesta. Vuoden 2023 klubeja palkitaan kolmesta eri sarjasta. Muistin virkistyksenä, että vielä on aikaa vaikuttaa oman klubin sijoittumiseen kisassa. Valintakriteerit ovat jäsenhankinta ja -pito sekä klubin aktiivisuus. Valinnat vuoden klubiksi tehdään toimintakyselyn vastausten perusteella sekä analysoimalla klubin jäsenhankintaa ja -pitoa. Jokaisessa sarjassa vuoden klubiksi valittava klubi saa toimintarahan tuplana vuodelle 2024.
Keskusjärjestö STTK ja sen jäsenliitot kutsuvat mukaan kaikki jäsenet ja myös yhteistyötahomme, kuten kaikki työntekijäjärjestöt, muut kansalaisjärjestöt, opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten etujärjestöt sekä kaikki, jotka ovat huolissaan hallitusohjelman tavoitteiden vaikutuksista työelämään, toimeentuloon ja turvaan. Lauantaina 18.11.2023 järjestetään mielenilmaus Helsingissä, joka kokoaa huolestuneita kansalaisia yhteen. STTK (järjestää) organisoi maksuttomia yhteiskuljetuksia mielenosoitukseen noin 200 kilometrin säteellä Helsingistä. Bussit lähtevät Jyväskylästä, Lappeenrannasta, Porista, Tampereelta ja Turusta. Jos olet tulossa muualta päin Suomea, mistä ei ole STTK:n järjestämää kuljetusta, OPRY tukee matkakuluja 50 eurolla matkalaskua vastaan aluetoiminnan kuluista. Tilaisuuden jälkeen on jälkilöylyt Ravintola Zetorissa OPRYn tarjoaman juoman kera. Paikalla ovat yhdistyksen puheenjohtajat Riitta Suonpää ja Eija Laurila. Tervetuloa mukaan yhdessä perheen tai ystävien kanssa!