Takaisin uutisiin

Julkaistu: 23.12.2021

Rahoitusalan neuvottelupäivät 19.-20.11.2021

Ajankohtaista  


Tällä kertaa rahoitusalan neuvottelupäivät kokoontuivat Kirkkonummen Majvikiin. Neuvottelupäivät tarjoavat ajankohtaista tietoa rahoitusalan ajankohtaista asioista. Tällä kertaa ohjelmassa oli mm. lainsäädäntökatsaus, tutkimustietoa digitalisaation ja regulaation vaikutuksista pankkialalle. Lisäksi saimme laajan tietopaketin oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen. 


Rahoitusalan neuvottelupäivät käynnistyivät Antti Hakalan katsauksella ja keskustelulla rahoitusalan tilanteesta. Antti alleviivasi, että rahoitusalalla menee yleisesti hyvin ja ala on ottanut nopeita harppauksia covid19-pandemian aikana digitalisaatiossa. Rahoitusalalla etätyömahdollisuudet on lisääntyneet roimasti ja erilaiset työnteonmallit ovat tulleet jäädäkseen. Toisaalta alan kuormittavuustekijät ja jatkuva sääntelyn kiristäminen tuottaa työntekijöille tasapainoilua työn ja vapaa-ajan sääntelyssä. Muun muassa näihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota, kun pohditaan alan kilpailutekijöitä.


Tuomo Alasoini Työterveyslaitokselta nosti hyvin esille omassa esityksessään regulaation vaikutuksia rahoitusalalle. Alasoini muun muassa nosti sen esille, että autonomia on kaventunut päätöksenteossa, kun sääntelyn asettamat velvoitteet dokumentaatioon sekä vastuiden osittamiseen ovat lisääntyneet merkittävässä määrin. Päivien päätteeksi STTK:sta Minna Ahtiainen ja Katariina Kainu johdattivat meidät ajankohtaisiin lainsäädäntöasioihin. Kävimme läpi mm. yhteistoimintalain uudistuksia.
 

Takaisin uutisiin